Kristillisen kirjan pyhän puhevirikkeitä 2017 Tavoittaako kristillinen kirja lukijansa? Estääkö jo hengelliseen sisältöön viittaava nimi tai kristillisen kustantajan nimi tarttumasta tuotteeseen? Miten välittää evankeliumia eli ilosanomaa tämän ajan mediakyllästetylle ihmiselle?…
Hyvä kirja pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Sen ääreen tahtoo palata, ja sen herättämistä ajatuksista haluaa kertoa eteenpäin. Joistakin kirjoista muodostuu muita rakkaampia ja tärkeämpiä. Niihin tarttuu vuosienkin jälkeen. Kirjat…
Kirjapiiri, lukuseura, kirjallisuuskerho, lukurengas, kirjallinen salonki, lukupiiri… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin kauan kuin kirjoja on luettu, on harrastettu myös lukukokemuksen jakamista toisten kanssa. Tietoja lukupiiritoiminnasta Suomessa löytyy 1700-luvulta…
Lukupiiri on osoittautunut mainioksi toimintamuodoksi myös seurakunnissa. Keskustelu lähtee yleensä luontevasti liikkeelle riippumatta siitä, millaista kirjallisuutta kulloinkin käsitellään, ja mukaan on helppo houkutella sellaisiakin, jotka eivät muutoin kiinnostu seurakunnan toiminnasta.…