Vinkkejä

Virikkeitä saarnoihin ja puheisiin kristillisen kirjan pyhänä 22.2.2015

JUMALAN SANAN APU KIUSAUKSISSA

Kirkkovuoden tekstit ovat luonnollinen puhujille ja saarnaajille. Käsikirja antaa mahdollisuuksia valita tekstejä muistakin kuin meneillään olevan vuosikerran valikoimista. Mikä Raamatun teksti valitaankin, saarnaaja ja puhuja hakee aina myös ajankohtaisia näkökulmia sanottavaansa.

Kristillisen kirjan viikko järjestettiin kevätkausilla 2007-2011 Marianpäivän ja palmusunnuntain tienoilla; vuonna 2014 sexagesimapyhänä. Niiltä sunnuntailta on taltioitu allekirjoittaneen laatimia saarna- ja puhevirikkeitä, joista saattaa olla edelleenkin hyötyä kirjojen esillä pitämisen näkökulmasta.

Vuonna 2015 kristilliset kustantajat panostavat yhteen hiihtolomien aikaiseen pyhään, 1. paastonajan sunnuntaihin. Sen aiheena on Jeesus, kiusausten voittaja. Sunnuntain 1. vuosikerran tekstinä, pyhäpäivän sanoman lähtökohtana on tunnettu Matteuksen kertomus Jeesuksesta erämaassa paholaisen kiusattavana. Menossa olevan eli kolmannen vuosikerran tekstit kiusausteemasta ovat lyhyitä, mutta antavat niin ikään aineksia syvälliseen hengelliseen pohdintaan ja kuulijan haastamiseen kuten myös rohkaisemiseen.

Mitä on kiusaus?
On hyvä tutkailla suomen kielen sanaa kiusaus/ kiusaaminen. Meille näillä sanoilla on lähinnä kielteinen merkitys. Puhutaan koulu- ja työpaikkakiusaamisesta. On perustettu Kiusattujen tuki ry, joka varmaan tekee tarpeellista valistus- ja vertaistukityötä. Yllättävän monella lienee omakohtaisia kokemuksia kiusatun tai sitten kiusaajan roolista. Aika ajoin kohutaan työpaikkakiusaamisesta jopa eduskunnassa tai ministeriössä, tietoja seksuaalisesta häirinnästä ponnahtaa pinnalle.

Kiusauksella on nykysuomessa myös ”puolipositiivinen”, erikoinen merkitys. Kiusaus on houkutusta johonkin makeaan, nautinnolliseen, vaikkakaan ei hyödylliseen tai sallittuun. Lievimmillään tämä on ”janssonin kiusauksessa”. Mutta kun elokuvateollisuus haluaa koukuttaa lisää katsojia eroottiselle tai pornografiselle filmille, sen nimeen sisällytetään kiusaus tai synti. Näin oli esim. kreikkalaisen Nikos Kazanstzakisin romanin Viimeinen kiusaus kohdalla; sen elokuvasi Martin Scorsese nimellä Kristuksen viimeinen kiusaus. Romaanilla tai elokuvalla ei ole sisällöllistä yhteyttä evankeliumien kertomukseen.

Aivan toisenlainen sanoma on toisella samantapaiselta kuulostavalla esityksellä eli Joonas Kokkosen säveltämällä ja Lauri Kokkosen libretoimalla oopperalla Viimeiset kiusaukset. Se on herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisesta ja hänen elämänsä viime kamppailusta kertova upea esitys, joka on Suomen ulkopuolellakin niittänyt mainetta New Yorkin Metropolitania myöten. Itse olen kokenut oopperan suurenmoisella tavalla evankeliumia julistavana.

Kiusaus Raamatussa
Kiusauksilla ja kiusaamisella on siis monenlaisia arvosisältöjä. Raamatun alkukielissä tällä sanaryhmällä on oma heprean ja kreikan vastine; heprean massa ja kreikan peirasmos. Molemmat ovat alkujaan neutraaleja ilmaisuja. Niitä on käytetty sekä kielteiseen että myönteiseen viittaavissa merkityksissä aivan kuten suomen kielessä. Kiusauksissa on evästä, potentiaalia sekä hyvään että pahaan.

Ensin jotain kiusaamisen ja kiusausten kielteisestä puolesta. Raamatun mukaan kiusaajalla on vahva yhteys Kiusaajaan isolla koolla, Jumalan vastustajaan, Saatanaan. Jumala ei ole kiusaaja, kiduttaja, tuhoon houkuttaja. Yksi tämän pyhän epistolateksteistä toteaa: ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Ei Jumala ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa ; se häntä vetää ja houkuttaa.” (Jaak. 1:13-14)

Jumala ei siis kiusaa. Ihmisellä on taipumus vierittää syy omista töppäyksistä, lankeamisista jonkin muun niskaan. Niinhän oli jo paratiisissa. Enhän minä mutta kun tuo käärme… Ja vielä: Tuo nainen, jonka sinä annoit. Ja jo ensimmäisen langetun, hävityn houkutuksen jälkeen ihminen syytti lopulta Jumalaa. Nurinkurisesti tulkittu syntiinlankeemuskertomus on sittemmin ollut joidenkin kirjailijoiden, jopa teologien suosiossa.

Voiko kiusauksia vastustaa?
Paratiisista hävitty taistelu kiusausta vastaan kantaa hedelmää, josta emme omin voimin pääse irti. Perisynti on todellisuutta. Paavalin tapaan teemme sitä mitä emme tahdo, jätämme tekemättä sen hyvän mitä pitäisi. Kiusausten kanssa kamppailu on päivittäistä. Niille, joille persoonallinen Jumala ja persoonallinen paha ovat epätodellisia, kaukaisia asioita, ei kiusauksilla ole niin suurta väliä. On vain itsensä toteuttamista, kun antautuu haluilleen ja himoilleen.

Omassa varassamme jäämme todella aina lopulta alakynteen. Kun on tarpeeksi mehevä kiusaus, jokainen lankeaa, on sitten pappi, lukkari, talonpoika tai kuka tahansa. Nettipornon käyttäjätutkimukset kertovat, miten valtaosa kristityn nimeäkin kantavista miehistä on koukussa; tietyille sivuille palataan yhä uudestaan. Naistenkin prosenttiosuus on yllättävän korkea.

Kiusaaja tietää, mille puolelle tietä, ojaan vaiko allikkoon se itse kutakin ajaa. Jos se ei saa meitä ansaansa katsomaan, kuuntelemaan, toimimaan tavalla joka on meille turmioksi, se vetää meitä ylpeyteen, omavanhurskauteen, farisealaisuuteen – sellaiseen mikä yhtä lailla sitoo.

Mikä sitten on se tie, jolla voi kestää ja voittaa kiusauksia, ettei kävisi, kuten Jakob kirjeessään karusti kuvaa: ”Sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin; ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman.” Tie, vastaus avuttomuuteemme on siinä, mikä on sunnuntain otsikko: JEESUS, KIUSAUSTEN VOITTAJA.

Jeesus Kristus tuli kerran ihmiseksi, meidän kaltaiseksemme. Ja hän tuli sen vuoksi, mistä päivän epistolatekstimme rohkaisevasti vakuuttaa: ”…jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän itse on käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” Jeesus Kristus on meille annettu apu kahdella tavalla. Hän on esikuva ja sijainen. Häntä saa huutaa avuksi kiusauksen hetkellä, ja häneen saa turvautua myös lankeamisen jälkeen. Syvänkin kuilun keskellä ja keskelle saa uskoa anteeksiantamuksen sanan, kuten Daavid koki huorintekonsa ja järjestämänsä murhan jälkeen.

Pyhän ensimmäinen VT:n teksti onkin kohdasta (2. Sam. 12:1-7), jossa Daavidin silmät avautuvat. Se tapahtuu profeetta Naatanin taitavan tarinankerronnan avulla. Hyvät tarinat ovat kulttuureista ja aikakausista riippumatta sanoman kantajia. Siinä yksi vinkki kristillisen kirjan käyttömahdollisuuksista!

Kiusaus koettelemuksena
Siitä, mitä Jeesus koki kiusattuna ollessaan autiomaassa, avautuu kiusausten tietynlainen myönteinen puoli. Kiusaus on koettelemus, annettu sen vuoksi että se koettelee, lujittaa ja vahvistaa. Jumala ei todellakaan kiusaa, mutta hän sallii. Henki vei – ei siis Paholainen vaan Jumala itse – Jeesuksen neljäksikymmeneksi päiväksi vihollisen koeteltavaksi. Jeesus kesti kolme suurta kiusausta vetoamalla jokaisessa Jumalan sanaan ja lupauksiin, myös varoituksiin. Niin mekin saamme tehdä. Kun houkutus hyökkää, kiusaus kalvaa, kannattaa ottaa käteen Raamattu, lukea, miettiä.

Päätän kirjasitaattiin, jossa mielestäni vedetään hienosti yhteen sitä, mihin kiusauksista puhuvana sunnuntaina kannattaa viesti keskittää: ”Kiusauskertomukset päättyvät toteamukseen, että Paholainen jätti joksikin aikaa Jeesuksen rauhaan. Sama pätee meihinkin. Ei Jumala onneksemme salli Paholaisen jatkuvasti kiusaavan meitäkään, vaan voitettujen kiusausten jälkeen Jumala sallii ajoittain levähdyshetkiä. Kuitenkin totta on myös se, että lopullisesti Paholainen ei jätä meitä tässä elämässä rauhaan. Siksi kiusauksiakin kestää loppuun asti. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että viimeiset kiusaukset ovat kovimpia. Siksikin niitä vastaa on opittava käymään Jumalan sanalla eikä millään sellaisella hyvänkään tuntuisella ominaisuudella, joka nousee ihmisestä itsestään. Jeesuskaan ei vastustanut kiusauksia järjen tai tunteen eikä edes tahtonsa avulla, vaan yksinomaan Jumalan sanalla. Samoin saamme mekin tehdä. Kiusauksen keskellä ei tule katsoa siihen, mitä itse on, vaan siihen, mitä Jumala on luvannut.” (Jukka Norvanto, Köyhien evankeliumi. Luukas 1-12. s. 76. Perussanoma 2005)

Reijo Huuskonen